Kesätyö on monille nuorille ensimmäisiä kosketuksia työelämään, joten työturvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Perehdytyksessä tulee lähteä liikkeelle perusasioista. Sen lisäksi, että nuori perehdytetään ja varustetaan asianmukaisesti, on hyvä kannustaa häntä tarkkailemaan itsenäisestikin työturvallisuuteen liittyviä asioita.
Työturvallisuusasioissakin on hyvä nähdä niiden opettaminen nuorelle hyödyllisenä asiana niin nuoren, yrityksen kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Varmasti moni nuori myös arvostaa sitä, että heidät halutaan perehdyttää työturvallisuusasioihin.
Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alle 18-vuotiasta. Nuorten työntekijöiden suojelemisesta säädetään laissa nuorista työntekijöistä ja tämän perusteella annetuissa asetuksissa. Lain tarkoituksena on suojella nuorta työn liialliselta rasitukselta.