Tietoa alasta

Kylmää tarvitaan kaikkialla

Kylmätekniikka on läsnä meidän kaikkien jokapäiväisessä elämässä: rakennusten ilmastoinnin jäähdytyksessä, lämpöpumpuissa, kauppojen kylmätiloissa, elintarvikkeiden valmistuksessa ja kuljetuksessa, lääkkeiden valmistuksessa ja säilytyksessä, datakeskusten konesalien jäähdytyksessä ja niin edelleen. Ilman kylmätekniikkaa elämämme olisi paljon hankalampaa. Kylmätekniikkaa toimiikin parhaimmillaan silloin, kun emme sitä huomaa – ja kiinnitämme siihen huomiota ainoastaan silloin, kun se ei toimi.

Lämpöpumput ovat nousseet merkittävään rooliin vihreässä siirtymässä ja vähähiilisyyttä tavoiteltaessa. Asuntojen ja kiinteistöjen lämmityksen ja jäähdytyksen lisäksi lämpöpumpputeknologiaa hyödynnetään jatkuvasti yhä enemmän myös kaukolämmön ja teollisuuden energiantuotannossa. Iso osa perustuotannosta on korvattavissa lämpöpumpuilla, kun opitaan käyttämään erilaisia hukka- ja ympäristölämmön lähteitä.

Me työllistämme

Arviomme mukaan kylmäalalla on täystyöllisyys ainakin 2040-luvulle asti. Alan vahvaan kasvuun vaikuttavat vihreä siirtymä sekä kylmäaineita koskevan lainsäädännön uudistuminen.

Siksi haluamme tarjota polkuja alalle ja työllistymismahdollisuuksia niin nuorille työelämään vasta tuleville kuin alan vaihtajille ja muille konkareille.

Näille sivuille olemme koonneet tietoa alasta, alan koulutuksesta ja erilaisista työllistymismahdollisuuksista sekä yrityksille tietoa eri tavoista saada tekijöitä alalle ja omaan yritykseen.