SKLL:n ja Sulpun lehdistötiedote 8.2.2023: Vihreä siirtymä uhkaa pysähtyä kylmä- ja lämpöpumppualan osaajapulaan

Lämpöpumput ovat nousseet merkittävään rooliin vihreässä siirtymässä ja vähähiilisyyttä tavoiteltaessa. Alan koulutus on kuitenkin riittämätöntä, eikä koulutus riitä lähellekään kattamaan koko ajan kasvavaa tarvetta lämpöpumppualan osaajille.

Lämpöpumppujen myynti kasvoi viime vuonna ennätysmäiset 50 prosenttia, ja kysyntä on voimakasta myös jatkossa. Kysyntää vauhdittaa nyt energian hinnan nousu, mutta pidemmällä aikavälillä vielä merkittävämpi tekijä on vihreä siirtymä ja pyrkimys hiilineutraaliin Suomeen.

Lämpöpumpuilla on keskeinen rooli, kun pyritään eroon polttoon pohjautuvasta lämmityksestä, joka nykyisellään tuottaa merkittävän määrän Suomen hiilidioksidipäästöistä. ”Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää, että on päästävä eroon sekä fossiilisten polttoaineiden käytöstä että pidemmällä tähtäimellä myös biopolttoaineiden polttamisesta”, toteaa Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

Lämpöpumppualan koulutus on kuitenkin täysin riittämätöntä eikä vastaa alan tarvetta nyt eikä tulevaisuudessa. Insinööritason koulutusta ei ole lainkaan tarjolla, eikä yhdessäkään ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai korkeakoulussa voi lukea edes sivuaineena kylmä-, jäähdytys- tai lämpöpumpputekniikkaa, saati erikoistua näiden tekniikoiden asiantuntijaksi.

”Jos jotain ei tehdä ja nopeasti, osaajia ei mitenkään riitä vastaamaan koko ajan kasvavaa lämpöpumppujen kysyntää. Alalle tarvitaan ammattitaitoisia tekijöitä aina asentajista suunnittelijoihin ja projekteista vastaaviin”, Suomen Kylmäliikkeiden Liiton toimitusjohtaja Pauli Tarna sanoo. ”Asiaa ei voi jättää pelkästään yksittäisten oppilaitosten vastuulle, vaan nyt tarvitaan järeämpiä toimia ja valtiovallan osallistumista ja sitoutumista”, Tarna painottaa.

Asuntojen ja kiinteistöjen lämmityksen ja jäähdytyksen lisäksi lämpöpumpputeknologiaa hyödynnetään jatkuvasti yhä enemmän myös kaukolämmön ja teollisuuden energiantuotannossa. Iso osa perustuotannosta on korvattavissa lämpöpumpuilla, kun opitaan käyttämään erilaisia hukka- ja ympäristölämmön lähteitä.

”Teollisuus voi lisätä energiaomavaraisuuttaan esimerkiksi hyödyntämällä hukkalämpöä omissa prosesseissaan, kiinteistöjen lämmityksessä tai myymällä energiaa kauko- tai aluelämpöverkkoon.”

”Lämpöpumput ovat avainroolissa, kun pyritään kaukolämmön ja energiantuotannon päästövähennyksiin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun tavoite hiilineutraalista kaukolämmöstä nojaa pitkälti lämpöpumppuihin. Tavoitteisiin ei päästä ilman alan osaajia”, Tarna ja Hirvonen jatkavat.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pauli Tarna, Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry, p. 040 161 8575, etunimi.sukunimi@skll.fi
Toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen, Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, p. 050 500 2751, etunimi.sukunimi@sulpu.fi

Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry on kylmäalan teollisten ja kaupallisten yritysten ja yhteisöjen keskusjärjestö, joka edistää kylmäalan toimintaedellytysten kehitystä Suomessa. Liiton jäsenenä on noin 200 yritystä, jotka edustavat urakoitsijoita, valmistajia, tukkuliikkeitä ja suunnittelutoimistoja. Lisätietoja www.skll.fi.

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry edustaa lämpöpumppualan kaikkien tasojen yrityksiä asentajista, suunnittelijoista, porareista maahantuojiin ja valmistajiin. Vaikutustyön tavoitteena on, että lämpöpumput ovat halutuin ja ympäristöystävällisin tapa tuottaa lämmitystä ja jäähdytystä. Lämpöpumpuilla Suomi vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, lisää uusiutuvan energian käyttöä ja parantaa energiatehokkuutta EU:n tavoitteiden mukaisesti. SULPU vaikuttaa jäsenten edustajana ja lämpöpumppualan toimintaedellytysten kehittäjänä kansallisissa ja kansainvälissä verkostoissa ja tukee toimialan kasvua, koulutusta ja laadun kehittymistä yhteistyössä lainsäätäjien ja viranomaisten kanssa. Lisätietoja www.sulpu.fi.

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

SKLL:n ja SULPUn lehdistötiedote 13.06.2024: Kuluttajan ei tarvitse huolestua kylmä- ja lämpöpumppualan lakimuutoksista

SKLL:n lehdistötiedote 16.10.2023: Taantuma ei paina kylmäalaa

SKLL:n lehdistötiedote 31.10.2022: Kylmäalan koulutus ei edelleenkään riitä alan tarpeisiin